Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
 

Terassi

23.06.2011 - 23:13 / Kategoriat: pihatyöt

 Vuosi on vierähtänyt täällä uudessa kodissa asuessa. Paljon on vuoteen mahtunut ja paljon olisi vielä täällä tekemistä.

Uskokaa tai älkää, sähköurakka on edelleen kesken  Sähkäriä saa kinua paikalle ja kun vihdoin saapuu, viipyy tunnin, max kaksi paikalla. Paikkaamattomia reikiä on talon sisäpuolella vielä ihan kiitettävästi, plus tietenkin pihalla, autotallista (joka ei ole siis edes aloitettukaan) puhumattakaan.

Mutta, oman urakkamme olemme (tai ennemmin mies kavereineen, mun aika on aikalailla kiinni pikkuneidissä) aloittaneet terassien tekemisellä. Takaterassi alkaa olemaan jo viittä vaille valmis.
Juhannussuunnitelmatkin jätettiin tekemättä, ollaan kotona ja rakennellaan näitä nyt valmiiksi.
Etupuolelle hankittiin tänään harkot ja betonilaatat, jotta perustusten tarvikkeet on hollilla.

Ja näissä tunnelmissa se vappukin vietettiin... silloin aloitettiin kaivamalla perustusharkot maahan



Pikkumies tietenkin apuna 


vappupäivänä saatiin valmista...



ja sitten annettiin olla, odoteltiin miehen kesälomaa, joka onkin rattoisasti alkanut lautoja laitellen 



Miehen isä on ollut isona apuna hommassa



huh, nyt enää pintalaudat. Hyvältä näyttää!



Niin ja muuten... olen istuttanut ensimmäisen puun pihalle, kirsikkapuun. On ihan hienosti lähtenyt kasvuun
Näkyy ehkä hivenen huonosti, Chrisu nappasi tämän kuvan... hivenen vinokin 

Beats By Dre Cheap kirjoitti 21.03.2012 - 08:09
cheap ghd straighteners can be found at our web, ghd iv salon styler is hot one of ghd hair straighteners.ghd straighteners enjoy good reputation, pink ghd is a hot style of ghd hair straighteners.
Literature Review kirjoitti 18.04.2012 - 10:51
Your Blog Is Really Help For My Search & I Really Like It.. I Understand What You’re Trying To Say In This Post & I Like Your Opinion.Thanks A Lot..:)
Custom Dissertation
Research Methodology
Masters Dissertation
Cheap Herve Leger kirjoitti 23.04.2012 - 04:28
. His parliamentary career was short: it only extended to two sessions.
Polo Outlet kirjoitti 11.05.2012 - 11:18
your post is good. . let me tell u one thing that Blogs have become latest and important source of quality free information
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Tervetuloa seuraamaan, kuinka nelihenkinen perhe rakentaa omakotitaloa Espoon Nuuksioon! Projekti on alkanut keväällä 2009, rakennuslupa saadaan elokuussa 2009 ja hommiin päästään todenteolla näillä näkymin syyskuussa 2009.

 
Kävijälaskuri 5.4.2007 alkaen