Perustusten voidaan sanoa nyt olevan valmiit! Eilen lähti kaivinkone tontilta ja rakennusfirman miehet tiistaina.

Taloa nyt sitten odotetaan reilun viikon verran. Tarkkaa päivää ei tiedetä, milloin talo tulee... viikolla 43 kuitenkin.



Tilaamani styroxikuormakin saapui. Sellainen 10-12 pkt routastyroxia on ylimääräistä, eli jos ilmenee jollain tarvetta, hihkaisua tännepäin.
Tässä on nyt sitten lattiastyroxitkin valmiina.




Tiistaina oli siis reunatäytöt. Ihan täysin ei maa riittänyt, mutta asia korjataan sitten joskus.



En ihan vielä tiedä, mistä tuo "halvempi" täyttömaa = hiekka tuotiin, mutta appiukko noukki joukosta pojille hiekkaleluja talteen
Aavistanee siis voi, että kyseessä on hiekkalaatikoiden vaihtohiekkaa... niitä kai pitää sääntöjen mukaan tietyin väliajoin vaihdella.




Ja paikoilleen on asennettu myös alapohjan tuuletuspaalut. Ei ne nyt niin hullumman näköiset ole... sitten kuitenkaan.





Täyttöjen yhteydessä siirrettiin tonttikeskus myös oikealle paikalleen, eli autotallin takaseinälle.




Ja varastonpaikka täytettiin, jotta joskus siihen saadaan lattia.